11.12.16

Kirjaesittely: Shetlannin pitsit



SHETLANNIN PITSIT

Elizabeth Lovick


Pitsihuivien neulominen on ollut myös hyvin suosittua Shetlannissa 1800-luvun alusta lähtien. Haapsalun shaalien tapaan on puhuttu vihkisormushuiveista jotka ovat suuresta koistaan huolimatta niin ohuita että mahtuvat pujottumaan vihkisormuksen läpi. 




Alussa kerrotaan hieman huivien historiasta mutta tämä kirja on selkeästi enemmän tekniikkakirja. 









Lankavalintohin ja puikkovalintoihin keskittymisen jälkeen löytyy perusteelliset kuvitetut ohjeet pitsineulonnan perusteisiin. Kirjaa voi suositeilla myös heille jotka pitsiä eivät ole koskaan ennen neuloneet. Kirjassa opetetaan myös miten neulekaaviota seurataan sekä huomioita oman pitsineuleen suunnittelemisesta, virheiden korjaamisesta, pingottamisesta sekä useita muita tekniikkavinkkejä. 





Mallineuleita on paljon ja ne ovat valokuvien lisäksi varustettu sekä kirjallisilla ohjeilla että kaavioilla. 





Loppuun on lisätty muutama neuleohje mallineuleista, esimerkiksi huiveja, lapsen neuletakki, pipo sekä sukat. 





Kaikki tekniikkaohjeet on kirjoitettu selkeästi ja yksityiskohtaisesti. Ei utuinen fiilistelykirja inspiraation etsimiseen vaan tiukka tietopaketti tekniikoista pitsihimoitsijoille. 


Arvostelukappale. Moreeni 2016. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti