19.6.10

Comeback!

Hei!
Täällä ollaan vielä! Blogausinto on ollut hieman kadoksissa, johtuen varmaan pienestä neuleuupumuksesta. Tähän väliin on mahtunut myös kohtuullisen rankka muutto. Uusi koti on kiva ja laitettavaa on paljon! Vuokralla toki asutaan, eli ihan hurjimmat haaveet saa jäädä.

IMG_8596

Taidonnäyte kokoamistaidoistani, esittelyssä Lundia goes avantgarde ja yleistä kaaosta.

Yksi uuden kodin mahtavimmista puolista on parveke! Tarviihan sinne saada uusi hieno jakkara. Uusimiseen päätyi remontissa käytetty räjähtänyt jakkara, päällinen repeytynyttä harmaata tekonahkaa joka ei kuvassa näytä kaikkia kamaluuksiaan. Tarkoitus oli alunperin myös hioa ja maalata jalat, mutta kulunut turkoosi miellyttikin silmää. Sitten kun kyllästyy voi jalat maalata myöhemminkin.

IMG_8405

Turkoosiksi aikoinaan värjätty vanha lakana sai punaisia täpliä päällensä.

IMG_8402

Täplät sai kaverikseen leimailtuja lintusia.

IMG_8615

Tadaa! Ei kovin hillitty, mutta mainio silti.

IMG_8613

IMG_8614

Sockhead-piposen olen myös saanut neulottua, lankana Misti Alpaca handpainted sockyarn.

IMG_8627

IMG_8629

Olen innostunut myös kirjonnasta, mitään valmista ei toki ole esitellä, sehän olisi jo liikaa!

IMG_8407

16 kommenttia:

  1. tyhmä markka liian hienoja juttuja!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että olet takasin! Olen odotellut :)

    Mikä jakkara! <3

    VastaaPoista
  3. Onnea uuteen kotiin!
    Mahtavasti paranneltu jakkara ja hieno myssy ja WAU! kuinka hienosti järjestetyt kirjontalangat! =)

    VastaaPoista
  4. Hihhei, oot palannut Blogistaniaan! :)

    VastaaPoista
  5. Ihana jakkara! Mä oon odottanut sun postauksia. Aina niin kiva näähdä, mitä olet värkkäillyt.

    VastaaPoista
  6. Saaks siellä teidän vuokrakämpässä ite maalata seiniä vai oliks noi siistit vihreät seinät valmiiksi jo tuollaiset :O

    VastaaPoista
  7. Kiittikiitti!

    Anonyymi: Saatiin lupa tehdä remppaa, täällä oli tosi kurjakuntoiset tapetit. Maksoin maalit itse ku valitsin räväkämmät värit.

    VastaaPoista
  8. Wou! Mun sydän jätti hypyn väliin. Mua ärsyttää ku sä teet tollasii hienoja...

    VastaaPoista
  9. Muutto on kyllä raskasta, mutta se voi olle samalla melko piristävääkin. Saada aivan uudet huoneet ja järjestykset.

    Ja kiva on jakkarakin. Kauniilla kankaalla päällystetty.

    VastaaPoista
  10. Upee jakkara! Ja tsemppiä rempasta palautumiseen, sille täytyy vaan antaa aikaa.

    VastaaPoista
  11. Saakelin upea jakkara, oon ehkä hieman kade. Ja ihanan lime seinä, nams!

    VastaaPoista
  12. Mietin, että mikä tuosta jakkarasta tulee mieleen ja sitten hoksasin, että meidän tytöillä on hameet joissa on samalla tavalla punaiset pallot turkoosilla pohjalla.

    VastaaPoista
  13. Kerrassaan mainio jakkara, eikä jalkojakaan tarvii maalata, kun niin hyvin sopii kankaan väriin =o) t:Hanna Kuopiosta

    VastaaPoista
  14. Ihanaa että oot takas! Oon käynyt välillä aina kurkkimassa... sun blogia ja tekemisiä on ilo katsella ja seurata! :)

    VastaaPoista