10.10.16

Kirjaesittely: KlompeLOMPE





KLOMPELOMPE
Ihania neuleita lapsille

Hanne Andreassen Hjelmås ja Torunn Steinsland




KlompeLOMPE syntyi 2012 jolloin valokuvaaja Hanne Andreassen Hjelmås sekä tekninen piirtäjä Torunn Steinsland harmittelivat kun eivät löydä kivoja neulottuja myssyjä pienille lapsilleen. Ajatuksesta syntyi Vesselimyssy joka muodostui tulevan kokoelman kulmakiveksi. Naiset perustivat KlompeLOMPE-blogin missä myivät neuleitaan ja muutaman vuoden päästä julkaisivat myös valtavan suosittuja ohjekirjasia malleihinsa. Kaikesta tästä muodostui lopulta tämä kirja. 





Lasten ilmeet kirjassa on riemastuttavia. 


Lastenneuleisiin keskittyvät kirjat eivät yleensä herätä itsessäni suurta kiinnostusta mutta tämä kirja kiinnitti huomioni. Neuleet on klassisia ja ehkä pikkiriikkisen romanttisiakin. Kuvat on todella kauniita ja värit luonnonläheisiä ja puuterisia. On vaikea kuvitella ettei kaikki lapsille neulovat löytäisi tästä kirjasta jotain mallia minkä haluisi neuloa, valinnanvaraa nimittäin on!





Ohjeita on valtava määrä, yli 60. Alusta löytyy muutama vinkki lankavalintoihin ja mallitilkkuihin mutta ohjeisiin sukelletaan melko suoraan. Ohjeet on jaettu kolmeen vaikeusasteeseen, eniten ohjeita löytyy vaikeustasosta kaksi. Sanoisin kuitenkin että vaikeudeltaan kolmostason ohjeet ovat myös melko helppoja. 






Ohjeet on lähinnä 1-6-vuotiaille lapsille, mutta muutama ohje löytyy myös aikuisille sekä ihan pienille vauvoille. Ohjeet on suurimmaksi osaksi sarjoitettu moneen eri kokoon. 





Lankoina on käytetty ihania pehmeitä lankoja, esimerkiksi merinoa näkyy käytettäneen runsaasti. Lankavalintoja on valmistajilta Drops, Viking Garn, Sandnes Garn, Rauma Garn sekä Du Store Alpakka. 





Todella hurmaava kirja, suosittelen ehdottomasti tutustumaan! KlompeLOMPE on myös Norjan myydyin tietokirja vuonna 2015, eikä suotta! Tekisi mieli jättää tämä kirja omiin varastoihin mutta en neulo lapsille juuri koskaan mitään koska lähipiirin pienet on jo melko isoja. Joten arvon teille tämän kirjan, rakkaat lukijat!

ARVONTA OHI, kiitos kaikille osallistujille!





Muutama sana kirja-arvonnoista! 
Kannattaa osallistua jokaiseen arvontaan. Vaikka voittaisit yhdessä arvonnassa, tämä ei estä sinua voittamasta toista kirjaa toisesta arvonnasta jos arpaonni osuu kohdallesi. En arvo uusiksi sen perusteella että joku on voittanut jo aiemmin. 

Samat mahdollisuudet kaikilla! 
May the odds be ever in your favor. 


Arvostelukappale. Gummerus 2016. 

25 kommenttia:

  1. Uu, mahtava lahjaidea siskolle jouluksi! jofalina@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Moikka. Laitan sähkärin yksityisellä naamakirjassa <3 Kiva arvonta. Täti saisi joskus jotain aikaankin.

    VastaaPoista
  3. Tämä on niin ihana kirja! Harmitti kum kirjaston kirja piti jo palauttaa. T. Heli / neuleaddiktio (@) gmail.com

    VastaaPoista
  4. Neuloin viime keväänä valmiiksi pienen kettupipon pojalle, joten uutta inspistä pipoon kaivataan. :) maria.jokelaÄTgmail.com

    VastaaPoista
  5. Minullakin oli kirjastosta lainassa.Jouduin jo palauttamaan kun niin moni muukin oli ihastunut kirjaan. Haaveissa olisi saada omaksi...

    Sirkka/sirkka.lehdikko@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Kirja on jo kirjastosta tuttu, mutta sisälsi mielestäni paaaaljon suloisia ohjeita, joita voisi ajan kanssa toteuttaa! ~Johanna (johannapenttinen83 (a) gmail.com)

    VastaaPoista
  7. Olisi ihana kirja.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mä ihastuin tuohon kirjaan kun lainasin kirjastosta ja teinkin tuosta yhden jutun. olis ihanaa saada tuo kirja omaan kirjahyyllyn koska siellä oli monia juttuja jotka haluan toteuttaa. hiirulainen90@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Ihana kirja, jolle olisi taatusti käyttöä :-)! ...ja kyllä täällä neulotaan ja virkataan, vaikka blogi päässyt "kuolemaan" ;-)
    maarit . gangso @ gmail . com

    VastaaPoista
  10. Oi että miten suloisen näköisiä ohjeita, ihastuttavaa vanhan ajan henkeä. Mukana arvonnassa! kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukana ihanan kirjan arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Oi miten hurmaavia kuvia! <3 Mukana arvonnassa. :)
    minkamaaria@suomi24.fi

    VastaaPoista
  13. Oonkin törmännyt nyt useisiin ihaniin neulomuksiin, joiden ohje tuosta kirjasta, joten pakkohan tähän arvontaan on osallistua :) paulan.neuleet at gmail.com

    VastaaPoista
  14. mukana ollaan pirpanaunelmia@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. mukana ihanan kirjan arvonnassa marju.vanhala@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Oon instagramissa klompelompea seuraillut jo jonkin aikaa ja on kyllä tosi kauniita neuleita:) emilia.suomalainen15@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Juuri nyt tekee mieli neuloa lapselle. Osallistuu arvontaan: tii74@windowslive.com

    VastaaPoista
  18. Tästä on kesken villatakki... ja kirja piti jo viedä kirjastoon takaisin, siihen olikin melkoinen jono... saojala@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Tää on iiiiiihana kirja, enkä vielä oo ehtinyt saamaan valmiiksi mitään, ja kirja pitää palauttaa kirjastoon. Olisipa parasta voittaa, niin saisi pikku-ukko vaatetta nyt ja tulevina vuosina.
    herttalehti (at) gmail.com

    VastaaPoista
  20. Ihana kirja!
    kirsikanblogit(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Musta on tulossa täti, joten mukana!
    merituo91@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Aijai, oispa just lapsenlapselle sopivia neuleita eli mukana arvonnassa!
    annikainen.puikko@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Adlibrikseltä just tätä kirjaa haaveilin! Olis kyllä niin mukava voittaa 😊
    laineenmari@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista