9.10.15

ARVONTA Suloinen sammakkomyssy





Esittelyvuorossa

Suloinen sammakkomyssy 

ja muita neulottuja eläinasusteita


Kirja sisältää riemastuttavia myssyohjeita pienille lapsille. Teoksesta löytyy enimmäkseen eläinaiheisia päähineitä, mutta myös esimerkiksi robotti ja menninkäinen! 
Kaikille päähineille on ohjeissa kaveriksi myös lapaset ja joillekin myös sukat ja huiveja. 



Ohjeet on sarjoitettu kolmeen kokoon. 6-12kk, 12-14kk ja 2-3v. 

Kirja on jaettu muutamaan eri osaan:
Hellyttävät hahmot sisältää helpompia simppeleitä malleja. 
Lintukaverit sisältää ohjeita vasta-alkajille ja edistyneille. 
Halattavat hirviöt sisältää hurjia mörköjä ja otuksia ja mallit sopivat enimmäkseen edistyneille neulojille. 
Ihanat eläimet sisältää tuttuja eläinhahmoja ja ovat vaativuudeltaan keskitasoisia ja haastavia. 
Juhlakamut sisältää juhliin sopivia helppoja ja keskivaikeita ohjeita. 




Kirja on todellakin suloinen ja tekisi mieli neuloa joku hassu pieni eläinmyssy. Ohjeet vaikuttavat selkeiltä ja kirjan loppuosassa on perusohjeita neulomiseen ja virkkaukseen joten uskon kirjan sopivan myös vasta-alkajille. 
Suloisen sammakkomyssyn kaikki ohjeet on toteutettu akryylilangasta mitä kehutaan pehmeäksi ja helposti pestäväksi. Henkilökohtaisesti kuitenkin valitsisin töihin pehmeitä luonnonmateriaaleja. Superwash käsittelyt kestävät rajuakin konepesua ja villapesu sopii useimmille materiaaleille. 




Itse en osu siinä mielessä kirjan kohderyhmään ettei lähipiirissäni ole tähän ikäluokkaan osuvia ihmistaimia.
En usko koiran valitettavasti haluavan hurjaa haimyssyä. 
Kirjamessuilta suosittelen kyllä bongailemaan tätä kirjaa, kovin on söpö! 


Aijoo. Huudelkaa kommenttiboksiin sähköpostiosoitteen kera jos tämä kirja kiinnostaa, arvon arvostelukappaleen eteenpäin jollekin onnekkaalle!
(arvontapalkinnoksi lisätty myös myboshi-kirja)
edit: Arvonta ohi, onnea Jasminella!



Kirja-arvosteluja tiedossa lisää, stay tuned!

Nuriya Khegay - Suloinen sammakkomyssy ja muita neulottuja eläinasusteita


ISBN 978-952-240-221-9, Kustannusosakeyhtiö Nemo

Kirja saatu Nemolta arvostelukappaleena.
Osa kuvista lainattu kustantajan sivuilta. 


15 kommenttia:

  1. Olen joskus kirjaan tutustunut kirjastossa. Kotoa löytyisi kaksi sopivan kokoista hatun käyttäjää :) siksi mukana arvonnassa! Johanna83

    VastaaPoista
  2. Höhö. Siskon esikoiselle myssyjä jonoksi asti! :D

    VastaaPoista
  3. Mukana. :) maj_98(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Meille on tulossa "uusi käyttäjä" joulukuussa ja kotoa löytyy lisäksi innokas käsityöntekijä 12v (isosisko) - olisipa siis kiva kirja vaikka pukinkonttiin isosiskolle! :) jasminella82 ät gmail.com

    VastaaPoista
  5. Hei, tää vois olla hauska kirja! :) Mukana arvonnassa ja s-posti löytyy profiilista.

    VastaaPoista
  6. Mukana, kirjastosta ollut lainassa ja piyi siitä neuloa, mutya ne kohderyhmään kuuluvat järjestivät niin tekemistä että en ehtnyt.

    VastaaPoista
  7. Mukana, kirjastosta ollut lainassa ja piyi siitä neuloa, mutya ne kohderyhmään kuuluvat järjestivät niin tekemistä että en ehtnyt.

    VastaaPoista
  8. Mukana, kirjastosta ollut lainassa ja piyi siitä neuloa, mutya ne kohderyhmään kuuluvat järjestivät niin tekemistä että en ehtnyt.

    VastaaPoista
  9. Ihana kirja. Mukana ollaan.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  10. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Vastaukset
    1. Mä en saanut kommentoitua muutakuin vastaamalla edellisen omaan, anteeksi siitä ;) Ehdottomasti mukaan arvontaan minäkin!
      laineenmari@gmail.comm

      Poista
  13. kiinnostaisi!!

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista