16.10.15

Joulupallot




JOULUPALLOT
Arne & Carlos

Arne ja Carlos asuvat Norjassa vanhalla rautatieasemalla maaseudun rauhassa ja työskentelevät kotonaan oman neuleisiin erikoistuneen vaatemerkkinsä parissa. He ovat intohimoisia joulun viettäjiä ja joulupajan pystytys alkaa rautatieasemalla ensimmäisenä adventtina. 



Vuonna 2011 Suomessa julkaistu Joulupallot muodostui suureksi hitiksi ja herrat onkin bongattu käsityömessuilta, aamu-tv:stä ja lehtien sivuilta neulomassa joulupalloja. Pariskunnalta on jouluisen hittikirjan lisäksi ilmestynyt suomeksikin jo lukuisia muitakin teoksia




Joulupallojen resepti on yksinkertainen ja kirja sisältääkin yhden pallo-ohjeen ja 55 erilaista kirjoneulemallia pallo-ohjeeseen sovitettavaksi. 

Yksi ohje, 55 mallia. 



Kirjan pallot on neulottu Rauma Ullvarefabrikkin Finullgarn- ja PT2-villalangoista. Langaksi toki käy mikä tahansa muukin lanka. Lankavalinta vaikuttaa pallojen kokoon ja esimerkiksi pintaan. Neulepalloja voi neuloa myös ilman kuviointia, vaikkapa kimaltelevista efektilangoista. Pallojen täytteeksi on suositeltu 100% villatäytettä. Lankaa kuluu yhteen palloon noin 5 grammaa ja täytettä 20 grammaa. 


Kirjassa on pieni yksinkertainen tekniikkaosio yleisesti neulontaan ja jokaisen mallin kohdalta löytyy pikkuinen tarina kyseisen mallin inspiraation synnystä. Kirjan lopussa on tyhjä kaavio mihin voi suunnitella itse mieleisensä kuvion. 
Voisin suositella kirjaa myös aloittelijoille!



Mihin nämä pallot sitten sopisivat? 
Kuusenkoristeiksi ja muuten joulukoristeiksi. Lahjapakettien päälle. Lahjaksi yksittäin tai settinä. Voi neuloa vaikka yhden pallon vuodessa lahjaksi ystävälle. 

Ja hei, eihän ole pakko tehdä joulupalloja. Vaan muuten-vaan-palloja. Vaikka niin paljon että voi tehdä oman neulepalloisen pallomeren! Jeeee!

Kirja löytyy varmasti kirjamessuilta, itseäni ainakin kutkuttaa neuloa pari palloa joulupakettien koristeiksi. 



Oletteko jääneet jo aiemmin koukkuun joulupalloihin?


Kirja saatu arvostelukappaleena Nemo Kustannukselta. Kaksi viimeistä kuvaa kustantajan sivuilta. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti