13.12.16

Kirjaesittely: Pohjolan myytit-värityskirja




Meri Mort on kuvittanut mielettömän hienon suomalaisen Pohjolan myytit värityskirjan. 




Pohjoisen mytologioihin perustuvat kuvat on painettu todella laadukkaalle ja paksulle paperille, yleensä vain paperin toiselle puolelle. Osaa kuvista on avattu pienillä teksteillä. 

Shaamaaneista ja näkijöistä esimerkiksi kerrotaan heidän olleen kunnioitettuja voimahahmoja ja tiedon välittäjiä maailmojen välillä ja kuinka sielulintu tuo uuden elämän ihmiseen ja vie sen myös pois. Sielulinnun ja shamaanin lisäksi pääsee värittämään mm. staaloa, riimuja, tonttua, vuorenpeikkoa, Thoria ja näkkiä. 









Kuvat on selkeitä ja houkuttelevat värittämään. Aika kuluu rattoisasti Tuonelan lautturin takana loimuavia liekkejä väritellessä. Hieman erilainen värityskirja taas monien joukkoon!




Arvostelukappale. Like 2016. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti