25.11.16

Kirjaesittely: Veikeät virkatut linnut


VEIKEÄT VIRKATUT LINNUT

Kerry Lord 




Tämä kirja on IHANA! En osaa edes sanoa miksi nämä linnut on niin valtavan valloittavia. Tekisi mieli tehdä ihan jokainen. Kirjailijalta on ilmestynyt aiemmin kirja Veikeät virkatut eläimet, se on nyt luonnollisesti pakko saada kanssa. 




Kirjassa tosiaan virkataan lintuja. Sivuilta löytyy mm. kakadu, riikinkukko, kyyhky, tukaani, tikka, strutsi, lokki, kiivi, harakka... ja monta muuta lintuystävää. Jokainen lintuhahmo on nimetty ja saanut pienen tarinan omasta persoonallisuudestaan kirjaan mukaan. 






Ohjeet on jaettu kolmeen osaan, vaikeustason mukaan. Ensimmäisestä tasosta selviää perussilmukoilla, kolmannessa tasossa yksityiskohtia on jo enemmän. 

Ennen ohjeita perehdytään lankavalintoihin, tarvikkeisiin, eri lintukokoihin sekä esitellään virkkausohjeet peruskappaleisiin mitkä löytyy useimmista linnuista. 




Ohjeiden jälkeen löytyy tekniikkaosio missä opetellaan eri virkkaustekniikat sekä valmiiksi virkattujen lintujen täyttäminen sekä kokoon ompelu. 





Tämä rehvakkaasti masu pystyssä seisoskeleva korppi on yksi lemppareitani!




Tosi kivoja lintuja vaikka lapsille lahjaksi. Lapsille itse ohjeet voi olla vähän haastavia. Täytyy kokeilla linnun virkkaamista, katselin ohjeita ja itse virkkausohjeet eivät olleet vaikeat, mutta nämä varmasti koettelevat omaa kärsivällisyyttä jonkun verran. 




Arvostelukappale. Mäkelä 2016. 

4 kommenttia:

  1. Upeita! Pitää ehkä käydä kirjakaupassa/kirjastossa vähän vakoilemassa lisää lintuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, nää on ihan huippuja! Hölmöt linnut <3

      Poista
  2. Mä tartten tollasen flamingon! Ihania. En kyl tiedä jaksaisinko virkata ohjeista. :D

    VastaaPoista
  3. Kannattaa kokeilla. Olen virkannut veikeät virkatut eläimet-kirjasta melkein kaikki ja nyt on meneillään 15. lintu.

    VastaaPoista