29.11.16

Kirjaesittely: Paperin taika




Nyt on aikamoinen paketti! Yli 50 erilaista ohjetta sisältävä paperiaskartelun pikkujättiläinen. 

Tästä kirjasta löytyy ohjeet paperikukkiin, paperikorvakoruihin, lyhtyihin, naamareihin ja niin moneen muuhun. 





Alussa esitellään paperiaskartelussa tarvittavia perustyövälineitä ja tutustutaan erilaisiin paperilaatuihin ja niiden käyttötarkoituksiin. Suuret kuvat ovat selkeitä ja värikkäitä ja houkuttelevat selaamaan kirjaa pidemmälle. 






Kirjan ohjeet on jaettu kuuteen osaan

Kortit ja kääreet
Lahjoja ystäville
Koristeet
Lasten askartelua
Kukat
Leikekirjat

Kaikki tarvittavat kaavat löytyy kirjan lopusta. 




Varsinkin osio kukista olisi ollut tosi kätevä kesällä kun askartelimme ystävän häihin valtavan paperikukkaseinän valokuvaustaustaksi!




Jokaisen ohjeen alussa on esitelty selkeästi kaikki ohjeeseen tarvittavat materiaalit. Tykkään tästä, homman hahmottaa heti yhdellä silmäyksellä paremmin. Ohjeet on myös kuvitettu vaihe vaiheelta suurilla kuvilla mikä helpottaa askartelua vielä enemmän. 







Kokonaisuudessaan kirja on todella selkeä, raikas ja hauska.  Hyvä perusteos missä on vähän kaikkea, tällä pärjää pitkälle. Ei ole pelkkiä kukkia tai pelkkiä laatikoita tai pelkkää asiaa leikekirjoista vaan sopivassa suhteessa kaikkia. Tälle on tilausta varmaan monenkin käsityökirjahyllyssä.





Ja tuo kansi. Onhan se nyt supersiisti!


Arvostelukappale. Mäkelä 2016. 

2 kommenttia:

  1. Tuo kansi kiinnitti huomioni kirjakaupassa, mutta en siinä hetkessä ennättänyt selaamaan. Oli kiva nähdä täältä, millainen kirja on sisältä! Mallit ja kuvat näyttävät kyllä kivan raikkailta. Minulla on vähän se ongelma, etten inspiroidu yhtään valmiista ohjeista, vaan keksin tai löydän jotain ja opin sitten kantapään kautta, miten asiat kannattaa tehdä. Tälle kirjalle voisin kyllä antaa mahdollisuuden! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vähän sama juttu! Oon huono seuraamaan ohjeita. Ehkä pitää reippaasti mun vaan tehdä tästä jotain ja harjoitella askartelua.

      Poista