24.10.16

Kirjaesittely ja ARVONTA: Kinnasneulakirja




KINNASNEULAKIRJA

Martta Valkeejärvi




Kinnasneulatekniikka kiehtoo minua. Muutaman kerran olen törmännyt kuviin varsinkin lapasistä mitkä on tehty kinnasneulalla. Tekniikka on itselleni täysi mysteeri ja ennen tätä kirjaa kirjallisia ohjeita neulalla neulomiseen ei ole juurikaan ollut.




Kinnasneulatekniikkaa pidetään mahdollisesti vanhimpana tapana tehdä langasta pintaa, muuten kuin kutomalla. Vanhimmaksi suomalaiseksi neulakinnastyöksi luokiteltu työ on 1100-luvulta, kun taas puikoilla neulonnan sanotaan tulleen suomeen 1600-luvulla ja virkkauksen 1800-luvulla. 
Tekniikan historiaan perehdytään kirjassa enemmänkin. 





Kirja on perusteellinen tekniikkaopas. Alussa esitellään tekniikkaa yleisesti sekä tarvittavia työvälineitä. Työote, erilaiset pistot ja silmukat sekä työvaiheet esitellään havainnollistavin kuvin. Koska tekniikkaa on kuitenkin pelkästään kuvin hankala opettaa, löytyy kirjasta linkit 10 eri ohjevideoon jotka on kuvattu kirjaa varten. 











Tekniikkaosiossa keskitytään kaikkeen olennaiseen. Kategorioita ovat erilaiset aloitustavat, toiselle kerrokselle kääntyminen, erilaisia neulospintoja ja tuotteen muotoilu. Tekniikkaosion jälkeen päästän soveltamaan oppeja käytännössä. Ohjeita on 19, erilaisia päähineitä, käsineitä, sukkia ja huiveja. Eri tekniikoita pääsee kokeilemaan monipuolisesti ohjeiden avulla. 

Kirja iskee ulkoasultaan omaan makuun. Hyvin yksinkertainen ulkoasu kauniilla fonttivalinnoilla ja hyvillä kuvilla. En päässyt vielä käytännössä kinnasneulontaa kokeilemaan, tarvikkeiden puutteen takia. Houkuttaisi kyllä suuresti. Oletteko testanneet koskaan? Nyt olisi mahdollisuus. 

ARVONTA
Arvonta suoritettu, iso kiitos kaikille osallistujille!





Arvostelukappale. Tammi 2016. 

32 kommenttia:

  1. Oijoi! Kelpais! Vanhat tekniikat on huiseja ja jotenkin ne kuuluu oppia joko kädestä pitäen tai kirjasta keskenänsä sadatellen ja purkaen.
    eveliina.eronen@gmail.com

    VastaaPoista
  2. No joo! On tullut kokeiltua ja välineitäkin löytyy. Kuitenkin sen verran harvoin tulee tehtyä, että joutuu aina noita tekniikoita kertaamaan. Yhtenä jouluna tein pannulappuja lahjoiksi kinnasneulalla ja niistä tuli upeita 😊 hintikka.annasaskia@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Parisen vuotta sitten pari tuntia kävin opiskelemassa taitokeskuksen kurssilla tätä tekniikkaa. Alkuun pääsin mutta jäi kun ei oikein ollut näkemystä eteenpäinmenoon, siis mitä tekniikalla tekisi ja miten. Kinnasneula kaapissa kuitenkin odottaa käyttöön pääsyä. SG7GFU@luukku.com

    VastaaPoista
  4. Kinnasneulonta on nyt tullut syksyn aikana vastaan useampaan kertaan eri paikoissa. Jos kotoa löytyisi kinnasneula, olisin varmasti jo kokeillut. Pinta näyttää niin kauniille! Ehkä täytyy seuraavalla lankakauppakäynnillä katsoa, löytyisikö valikoimista myös kinnasneulaa, niin pääsisin kokeilemaan.
    -Heidi
    flaheidi@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Tätä olen katsellut ja joululahjaksi pyytää. Koska en ole vielä pyytänyt, ajattelin kokeilla arpaonnea. Jos se ei suosi minua, ehdin vielä hyvin pyytää lahjaksi. handmadebysaija(at)gmail.fi (ja uskokaa tai älkää niin se on fi)

    VastaaPoista
  6. Viime kesänä kyllä ostin kinnasneulan, mutta tekniikka vielä ihan tuntematon... Kirja tulisi kylää tarpeeseen! Nim. ulkosuomalainen kiinnostunut kotimaan käsitöistä (ohwienordisch@web.de)

    VastaaPoista
  7. Mukana ollaan :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana, tähän olisikin mielenkiintoista tutustua. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Vaikuttaa mielenkiintoiselta tekniikalta! marianne@villamaa.fi

    VastaaPoista
  10. Ilman muuta mukana
    Seija.puusaari@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Oi miten ihana kirja! Olen ehdottomasti mukana.
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mulle myös kelpais! Oon odottanut kansalaisopiston kurssilla tätä että mun opettaja ehtis opettaa mut ei toistaiseksi oo ehtinyt :D laululeija@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Mun! Kyllä! Tää on vielä opettelematta.
    kirsi/Ravelry

    VastaaPoista
  14. Näyttääpä kiinnostavalta!eeva.vahakangas(a)gmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana. En ole koskaan kokeillut, josko vielä oppisi uutta?

    VastaaPoista
  16. Mukana. En ole koskaan kokeillut, josko vielä oppisi uutta?

    VastaaPoista
  17. Kyllä kiinnostaa, kesken jäi ekalla kerralla eli lisäoppi on tarpeen.

    VastaaPoista
  18. Tekniikka kyllä kiinnostaa, pitää jossain vaiheessa tutustua! mirjami.wilke@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Oi vau, tässäpä riittäisi puuhaa! :)
    minkamaaria@suomi24.fi

    VastaaPoista
  20. Ihana kirja. Mukana arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  21. En ole koskaan kokeillut, mutta kovasti kiinnostaisi.
    nimopit@gmailpistecom

    VastaaPoista
  22. Monta vuotta on tehnyt mieli kokeilla!
    tiinavaatainen@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana! Kiinnostaisi kokeilla!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  24. Tekniikka jota ei ole tullut vielä testattua.
    Kiinnostaa kovasti!
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  25. Osallistun! Olen tehnyt monet lapaset tällä tekniikalla, mutta osaan vain yhden piston. Olisi mukava opetella lisää.

    VastaaPoista
  26. Mukana ollaan :) Erittäin kiinnostavaa!
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Joskus oon jonkin verran opetellut ja neula on niitä peruja. Olis mukava paneutua asiaan tarkemmin. m_yrjn(at)yahoo.com

    VastaaPoista
  28. Kiinnostava ja minulle uusi tekniikka. Toivottavasti onnetar suosii, niin pääsisi perehtymään ja opettelemaan. pinni59(at)gmail.com

    VastaaPoista
  29. Olisipa kiva kokeilla!
    kirppuilija@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Tämä tekniikka olisi kiva opetella. glendora85(at)gmail.com

    VastaaPoista