26.9.16

Kirjaesittely: Puikkomaisterin lapaskirja



PUIKKOMAISTERIN LAPASKIRJA

Tiina Kaarela 






"Kulahtaneiden tekokuitutumppujen aika on ohi!" 
julistetaan uuden lapaskirjan takakannessa. Huh! Onneksi!




Puikkomaisteri-blogia kirjoittavan Tiina Kaarelan toinen kirja keskittyy käsiin. Lapaskirja on jatkova viime syksynä ilmestyneelle sukkakirjalle
Lapaskirja jatkaa sukkakirjan kanssa ulkoisestikin hyvin samalla tyylillä. Kuvat ovat selkeitä, mallit värikkäitä ja melko haastavia sekä värilliset kaaviot isoja. 


Lapaskirjaa ei ole kirjoitettu neulomista vasta opetteleville vaan hetken jo harrastaneille. 
Ohjeita on yhteensä 22 ja ne ovat esitelty heti kirjan sisällysluettelossa. Alussa keskitytään kertomaan hieman lankavalinnoista ja annetaan perusteelliset mittausohjeet istuvuuden varmistamiseksi. 
Alkusivuilta löytyy myös todella käytännöllinen kokotaulukko. 
Ohjeissa on käytetty vain ohuita lankoja, Snurren, Handun ja Lentävän lapasen valikoimista. 

Ohjeisiin on merkattu myös valmiin työn kokonaispaino joka ainakin itseäni helpottaa arvioimaan langanmenekkiä. 




Sukkakirjan tavoin mallit on nimetty kirjailijalle tärkeiden ihmisten mukaan ja jokaisen ohjeen alussa on pieni tarina nimikköhenkilöstä. 
Osasta malleja on saatavilla ohje sekä kämmekkäisiin että sormikkaisiin. Kaikkia malleja voi toki itsekin muokata lapasiksi, sormikkaiksi sekä kämmekkäiksi. 

Kirjan ohjeiden alussa näkyvät tähdet eivät kerro ohjeen vaikeustasosta vaan vaadittavasti kärsivällisyystasosta. Yhden tähden ohjeita voi helposti neuloa kaverin kanssa samalla höpötellen, viiden tähden ohjeet vaativat täydellistä keskittymistä. Malleissa on käytetty mm. kirjoneuletta monella värillä, patenttineuletta ja palmikoita. 



Kirja on mielestäni hyvin kaunis, täydellinen pari aiemmalle sukkakirjalle. Täysi kymppi myös kuvaajan valinnasta! Ammattikuvaajan panosta ei sovi aliarvioida. Kirjan kuvaajana on toiminut Susa Junnola

Omat suosikit kirjassa ovat Ilona, Miia sekä Tuomo. Muutkin mallit ovat nähtävillä Ravelryssa

Itselläni on ns. "toisen sukan syndrooma" joka pätee valitettavasti myös käsiasioihin. Ensimmäinen on tosi kiva neuloa ja sitten iskee tylsyys ja toisen neulominen ei enää huvita ollenkaan. Toivon kuitenkin selättäväni ongelmani koska kirjan sormikkaat sopisivat mahtavasti joululahjoiksi niille kaikista tärkeimmille. Itselleni en ehkä näin ihania juttuja uskalla neuloa, hukkaan sormikkaita ja lapasia turhan tiuhaan tahtiin. 


Kirjassa Tiina Kaarela vihjaa seuraavan kirjan ilmestyvän syksyllä 2017! Kyseessä on ilmeisesti sarjaan seuraavana sopiva Pipokirja. 




Arvostelukappale. Moreeni 2016. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti