7.10.15

Neuleiden neljä vuodenaikaa



Tänään esittelyssä

Neuleiden neljä vuodenaikaa - Helga Isager





Helga Isager on tanskalainen neulesuunnittelija joka on monelle neulojalle tuttu Amimono-neulemallistojensa kautta. 
Itse olen bongannut vuosien aikana monta ihanaa mallia Ravelrysta. 

Kirja on julkaistu alunperin jo 2012, Jonna Hietalan suomennos kirjasta ilmestyi kesällä 2015. Isagerilla on myös oma lankamerkki ja kirjan neuleet ovatkin kaikki neulottu malliston omilla langoilla.
Suomessa Isagerin lankoja myy Kerä.

Kirja on jaettu neljään osaan, vuodenaikojen mukaan. Neuleet ovat saaneet nimensä luonnosta; linnuilta, puilta ja mausteilta. 

Ohjeita on 24, suurin osa näistä on naisille ja muutamia neuleita löytyy myös lapsille. 
Neuleet ovat ulkonäöltään melko simppeleitä, kauniilla yksityiskohdilla. 

Herkkää ja vähäeleistä, luonnollista ja kevyttä. 


Kevät - Narsissi



Sitruuna - Kesä


Mänty - Syksy


Talvi - Saarni


Tämä on valtavan kaunis teos. 

Kirja tuntuu käsissä todella laadukkaalta, paperi on paksua ja mattapintaista
Laatu näkyy myös sisällössä. Kirja on melkein kuin kaunis kahvipöytäkirja, valokuvateos. Mallikuvien sekaan on ripoteltu tunnelmallisia luontokuvia ja stailaus kuvissa on erinomaista. Sanat moderni, elegantti, harmoninen ja ajaton kuvastaa hyvin kirjan yleistä tunnelmaa. 

Inspiroivasta ulkoasustaan huolimatta kirja tarjoaa hyvin pätevän oloisia ohjeita myös.
Neuleet on sarjoitettu kokoihin S, M ja L.

Itse en kirjan L-kokoon mahdu varmastikaan, mutta hei, HUIVIT MAHTUU AINA! 








ISBN 9789523001473A. Sidottu. Sivuja 128
Kirjailija Helga Isager - Neuleiden neljä vuodenaikaa

Arvostelukappale saatu Atena kustannukselta.

Helsingin Kirjamessuilla Atena osastolla 
6a71   

3 kommenttia:

  1. Voi markka, aiheutat mulle tarpeita.

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä, tuo kirja on mitä ihanin. Mulla taitaa valmiina siitä olla neljä neuletta, eikä jää niihin :)

    VastaaPoista