15.9.16

Kirjaesittely: Kauneimmat villasukat



Merja Ojanperä

KAUNEIMMAT VILLASUKAT

- KÄSIN TEHTY, SYDÄMELLÄ SUUNNITELTU


Merja Ojanperä on käsityöalan yrittäjä ompelun puolelta. Hän perusti Facebookiin ryhmän Hyvän mielen silmukat jossa esitteli usein hyväntekeväisyyteen neulomiaan sukkia. Häneltä on monesti pyydetty ohjeita kauniisiin sukkiinsa ja pyynnöt johtivat tähän kirjaan.





Kauneimmat villasukat on 20 sukkaohjeen kirja aikuisten sukkiin. Kartanoissa kuvatun kirjan ohjeet ovat hyvin maalaisromanttisia ja hempeitä. Kuvat ovat selkeitä ja sopivat erinomaisesti kuvausympäristöihinsä. 





Kirjassa ei ole alussa perusohjeita neulonnan alkeisiin ja sopii parhaiten neulojille jotka osaavat jo perussukan rakenteen ja haluavat nyt lähteä kokeilemaan erilaisia mallineuleita ja kuvioita. Mallit eivät suurimmalta osin ole kuitenkaan haastavia 






Kirjassa on käytetty lankoina helposti Suomesta saatavia edullisia keskipaksuja lankoja kuten esim. Gjestalin Jannea ja Maijaa sekä Novitan 7 veljestä ja Nallea 




Sukkia ei ole sarjoitettu eri kokoihin, mallista riippuen koot vaihtelevat välillä 37-43. Ohjeet on yksinkertaisia ja sukkiin tarvittavat neulekaaviot on painettu kirjaan isoina ja niitä on helppo seurata kauempaakin. 




Itselleni tyylisuuntana romanttisuus ei iske, mutta jos olet samaa maata kanssani niin kannattaa kirja silti ehdottomasti selata läpi. Sukkaohjeet on helposti muokattavissa astetta pelkistetyimmiksi jättämällä usein jälkikäteen lisättyjä koristeita tekemättä sekä vaihtamalla väriyhdistelmät vähemmän hempeisiin. 

Todella käyttökelpoinen kirja minkä ohjeista voisin pienellä tuunauksella tehdä ihan jokaiset! Tykkään myös siitä että kirjassa on tosiaan käytetty paksumpia lankoja, fingering-vahvuiset sukkalangat on nykyään yleisimpiä sukkaohjeissa, tämä kirja tuo nykytilaan kivaa vaihtelua. 





Moreeni 2016. Arvostelukappale. 

12.9.16

Panta





Voldemortmainen mallipää toimi apurina myös uuden pannan kuvaamisessa. Noin vuosi sitten neuloin Isoveljestä paksumman pannan, hiostava pantakin on ollut kovassa käytössä mutta kaipasin silti kevyempää versiota. Syksyllä ei aina palele niin paljoa että ihan pipoa tarvitsisi mutta korville kaipaa kuitenkin lämmikettä. 





Tämä palmikkopanta syntyi Colinetten Jitterbugista sävyssä Nutmeg. 
Jitterbug on valitettavasti lopetettu lanka, omaa vyyhtiä olen hillonnut vuosikausia lankavarastossa. 

Lankaa kului 38 grammaa joten voisin neuloa vielä toisenkin samanlaisen palmikkopannan vaikkapa jollekin kaverille.  Lanka on superpehmeää merinoa joka ei varmasti kutita. 



Kohta alkaa muuten tippumaan kirjaesittelyjä blogiin! Vielä voi toivoa jos joku tietty kirja kiinnostaa. 


11.9.16

Kevyt myssy




Mikä on tämä karmaiseva mytty?



Mikä kummallinen härveli?

Kummallinen härveli on langanohjain, nerokas pieni keksintö. Mahtava apuväline kirjoneuleeseen, pitää langat järjestyksessä paljon helpommin. 

Neulominen todellakin on välineurheilua, tämä väline onneksi maksoi vain alle 3€. Vastaavanlaisen löysin esim. täältä. 



Näistä kahdesta kummallisuudesta syntyi myssy, Lankana Dropsin Brushed Alpaca Silk, mallia semilörppä, painoa säälittävät 27 grammaa. 



Mallipää on saanut vähän damagea vuosien varrella. Ensin eräs Solmu-kissa söi mallinuken nenän joka on lopulta muotoutunut hyvin litteään muotoonsa huonon säilytyksen takia. Mutta meillä ei syrjitä. 



8.9.16

Vaikutusvaltaa!




Ne tulee taas! Meinaan kirjamessut. Kuten viime vuonna ja sitä edellisenä vuonna, aion osallistua kirjamessuille. Tänäkin vuonna aion vähän ennen messuja esitellä blogissa uusia käsityökirjoja ja bongailla käsityökirjojen valikoimaa itse messuillakin. 

Nyt on hyvä hetki vaikuttaa jos haluat esittelyn jostain tietystä kirjasta! 

Mikä kirja kiinnostaisi? Mitä tahtoisit nähdä messuilta ja mistä haluaisit saada infoa ennen messuja?
Pistän taas kirjoja arvontaan myös, joten pysykää kuulolla.