23.6.16

Reppu


Edellisessä postauksessa mainitut puuvillat upposivat tähän kirjovirkkaustyöhön.  Virkkasin Dropsin Parisista itselleni vitosen koukulla repun.


Repun läppä näyttää aika karmivalta ja harkitsen vahvasti läpän purkamista ja korvaamista toisenlaisella ratkaisulla. Toistaiseksi reppu kuitenkin on ollut ihan näin käytössä. 


Takaosassa näkyy kerroksen vaihtumiset, ihan ei ollut homma hanskassa koko aikaa mutta ei haittaa!


Ohje omasta päästä. Tässä kuvassa näkyy vähän punaista repussa, nojailin ranta-aittoihin reppu selässä ja vanhaa maalia tarttui hiemaan reppuun. Ja paitaan. Ja hiuksiin. 



Mössöttääkö blogger muuten teidän valokuvat? 
Kuvanlaatu on kyllä ihan täysin eri tuossa tietokoneella olevassa kuvassa kuin bloggeriin ängetyssä. Vai onko mun silmälasit likaiset? Hyvin mahdollisesti. 


22.6.16

Vyyhti


Kävin pikavisiitillä Helsingissä parisen viikkoa sitten ja oli käytävä esim. Töölössä. Voi hitsi voi harmi että sattumalta lempparilankakauppani Vyyhti sijaitsee myös kyseisellä alueella! Melkein pakkohan sielläkin oli sitten käydä pyörähtämässä. 

 

Dropsin langat on aika korkealla mun suosikkilistalla ja käytän Vyyhdin nettikauppaa nykyään aina dropstarpeiden täyttämiseen. Puodissa on edulliset postikulut ja nopea toimitus eli el bueno!

Bongasin muuten just että nettisivuilla on aika hyvät alet! Suureksi suruksi töölöläisille, Vyyhti lopettaa kivijalkapuotinsa Ruusulankadulla mutta nettikauppa jatkaa samaan malliin tulevaisuudessakin. Terkkuja Vyyhdin Sannalle, oot huippu!




Mukaan tarttui loput harmaat BabyAlpaca Silkit hyllystä, etteivät ihan yksinäisiksi jääneet. Kotoa löytyi muistaakseni ennestään jo kuusi kerää samaa lankaa. Alkuperäisissä suunnitelmissa oli Boxy tästä langasta, katsotaan mitä tuleman pitää. Ostin myös hieman puuvillaa projektiin joka oli kesken, voisin esitellä sen seuraavassa postauksessa. 

Mikä teidän lempparipuoti on?


Kasperin häntä auringossa. Olkaa hyvät.

10.6.16

Perjantai!


Jos vähitellen saisi blogauksen ajantasalle. Paljon neuleita on jäänyt kuvaamatta ja esittelemättä, ehkä väliin jääneetkin saavat esittelynsä vielä myöhemmin. 
Viime päivinä olen askarrellut kaverin häihin paperikukkasia. Havainto, paperiaskartelu ei olekaan helppoa! Kaikki respect paperiaskartelun taitureille, ihan hirveän vaikeaa. 

Hyvää viikonloppua!



8.6.16

Holst Garn



Vuoden alussa haksahdin aleen Holst Garnin omilla nettisivuilla.  Miniseteistä syntyi tuubihuivi mistä löytyi jopa kuvia kännykästä!